16.2.14 klo 16.30 lentokoneessa.
En voi uskoa, että tämä päivä tuli niin nopeasti.
Tänään muutan Suomeen.
Tätä päivää ollaan odotettu sekä pelätty.
Vuosi Lontoossa meni hyvin nopeasti.
Se tuntui vain muutamalta kuukaudelta.
Mutta kuitenkin kun katson taaksepäin, monta asiaa on tapahtunut ja muuttunut.
Siksi tuntuu myös aivan siltä, kuin olisin asunut täällä jo vuosia.
Ainakin 3 vuotta. Ehkä juuri 3 vuotta olenkin täällä saanut lisää ikää.
Eli Lontoo -vuosi oli kuin 3 vuotta tiivistettynä yhteen vuoteen, joka meni hyvin nopeasti.
Eilen mulle järjestettiin läksiäiset.
Kaikki talon asukkaat osallistuivat, luonnollisesti, ja sitten vielä Lidiya.
Koko päivän olin ollut aika herkällä tuulella. Peittelen sen parhaani mukaan, mutta myönnän, että jouduin jatkuvasti pidättelemään itkua.
Tavaroita pakatessani, mutta myös aivan normaaleissa päivän askareissa. Tiskatessa ja jopa vessaa siivotessa (jep. Naurettavaa).
Kai mä vaan tiedostin jokaista askaretta tehdessäni että tämä on viimeinen kerta kun teen näin tässä talossa. Joka ei luultavasti edes ole totta: kun menen käymään Lontoossa, varmasti päädyn jotenkin siivoamaan taas vessaa, ihan vanhasta tottumuksesta. (Ja olen mä aika siivousfriikki. )
Juhlani alkoivat seitsemän jälkeen hyvin rauhallisissa merkeissä.
Muutamassa tunnissa meno oli kuitenkin jo äänekkäämpää, ja myöhemmin porukka innostui jopa tanssimaan (silly dancing: hölmöjä tanssi liikkeitä...), toisin sanoen, tosi hyvät kotibileet.
Sain lahjaksi ihania kortteja, sekä suklaata (lidiyalta) ja sudoku kirjan (Nina ja Jimmy tuntee mut...)
Minähän väsähdin ensimmäisten joukossa, voi olla siksi, koska päivä oli jotenkin henkisesti raskas mulle.
Aamulla heräsin tasan yhdeksältä pirteänä. Sotku oli suuri ja kahvi lopussa, joten kävin pikku kaupassa samalla kun saatoin lidiyaa juna asemalle.
Ostin kahvia ja sunday times lehden, kuten minä tahansa sunnuntai aamuna tekisin.
Sitten menin kotiin ja siivoilin, laitoin aamupalaa ja aloitin uuden sudokun, kuten minä tahansa aamuna tekisin.
Lopulta tuli lähdön hetki.
Itkua pidättelin kun sanoin hyvästit mr. Catsbylle ja ihanalle talollemme.
Nina ja Jim heitti mut leytonstonen asemalle.
Heille hyvästien sanominen on paljon vaikeampaa.
Eikä me paljoa sanottu. Vain että "hyvästi". Mutta sen sanoimme silmät kyynelissä.
Oli jotenkin aika raskasta lähteä, ja vaan jättää se elämä taakseen. Olenhan tehnyt sen ennenkin pariin otteeseen, mutta tämä kerta oli raskain kaikista. En oikein tiedä mistä se johtuu.
Varmaan se on yhdistelmä asioita,
1. Koska tämä vuosi oli kuin kolme vuotta, jonka aikana sattui ja tapahtui, ja kasvoin hurjasti ihmisen (en osaa painottaa tuota tarpeeksi. Kasvoin niin paljon että tuntuu että olisin jopa toinen ihminen, tavallaan.)
2. Koska sain ihania ystäviä!!!
3. Koska kotiuduin, siis oikeasti kotiuduin siihen taloon. (Ja tämä on harvinaista. Yleensä en tunne oloani helposti kotoisaksi. Mutta rakastuin siihen taloon ja niihin ihmisiin. He ovat mulle perhe.)
4. Miljoona syytä.
Eli Lontoon jättäminen, ja sen talo-perhe- yhdistelmä- symbioosin jättäminen särki mun sydämeni.
Hehheh. Tiedän kyllä että se mun talo-perhe-symbioosi pärjää ihan hyvin ilman mua siellä (jos siivoamista ei oteta huomioon) ja se helpottaa oloa vähän.
Mä vaan olen sellainen ihminen joka tuntee vahvasti ja joka vihaa hyvästejä, vaikka ne olisi suloisia.
Joten itkin koko matkan Stanstedin lentokentälle.
Tämäkin on merkki siitä että olen muuttunut. En enää välitä tuntemattomien mielipiteistä.
Saavuin Stanstediin ajoissa, mutta siellä oli sitten aivan omat draamat mun laukkujen kanssa (ne painoi vähän liikaa), ja uskokaa mua, tuo voi olla isokin ongelma, joka vie paljon aikaa. Joten ehdein lopulta hädin tuskin koneeseen.
Voisi se ehkä olla jonkun mielestä huvittavakin tarina, mutten jaksa nyt tällä kertaa kertoa sitä.
Anyways. Nyt istun lentokoneessa, ja kirjoitan tätä tarinaa pieneen muistivihkoseeni, jonka sain siskolta joululahjaksi.
Epäilen että elämän aloittaminen uudessa (uudessa ja uudessa) paikassa on jälleen vaikeaa. Aina se on. Se oli super vaikeaa lontoossakin.
Varsinkin rutiinien muuttaminen tulee olemaan vaikeaa.
Mutta se kuuluu elämään. Ja mä tarvin jostain syystä näitä muutoksia. En voi pysyä paikallani. En nyt kun olen nuori. Ja lopulta vanhempana olen varmaan niin kyllästynyt muutoksiin, että tahdon asua samassa maassa, kaupungissa ja talossa koko loppu elämäni, who knows.
Joka tapauksessa hyvästien sanominen lontoolle oli sen verran vaikeaa, etten voi olla miettimättä että oliko tänä virhe.
No, jos tulen katuma päälle, miksen muuttaisi takaisin?
Ps. Odotelkaa vaan sitä linkkiä mun uuteen blogiin, pistän sen tänne heti kun saan sen aloitettua.
maanantai 17. helmikuuta 2014
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Agne pagne pakana
Huiii, enää 3 päivää Lontoossa ja sitten muutto!
Tänään tapasin Agnen. Sinänsä huono päivä tavata, että satoi ja tuuli ihan täysillä...
Mutta kun me olimme päättäneet tavata niin tapasimme.
Menimme siis kahville Bricklaneen.
Agne on niin ihana tyttö.
Ja mä en käyttäisi sanaa ihana monesta tytöstä.
Tunnen monia super kivoja ja hauskoja tyttöjä, mutta Agnessa on jotain tosi viatonta ja ihanaa.
Ja Agne pitää myös musta!
Siinä on jotain hassua, että me aina tavataa noin 3-4 kuukauden välein kahvilla.
Meidän aikataulut oli aina niin erilaiset, ettei useammin voitu tavata.
On nyt jotenki tosi surullinen olo, koska tiedän ettemme tule näkemään pitkään aikaan.
Enää 3 päivää. En voi uskoa tätä. 3 päivää menee hyvin nopeasti.
Mulla on läksiäis pirskeet lauantaina.
Sitä ennen toivoisin saavani nauttia mahdollisimman paljon kämppisteni seurasta.
Ps. Jos joskus hankin kissan, annan sille nimeksi Agne. Koska lupasin.
Tänään tapasin Agnen. Sinänsä huono päivä tavata, että satoi ja tuuli ihan täysillä...
Mutta kun me olimme päättäneet tavata niin tapasimme.
Menimme siis kahville Bricklaneen.
Agne on niin ihana tyttö.
Ja mä en käyttäisi sanaa ihana monesta tytöstä.
Tunnen monia super kivoja ja hauskoja tyttöjä, mutta Agnessa on jotain tosi viatonta ja ihanaa.
Ja Agne pitää myös musta!
Siinä on jotain hassua, että me aina tavataa noin 3-4 kuukauden välein kahvilla.
Meidän aikataulut oli aina niin erilaiset, ettei useammin voitu tavata.
On nyt jotenki tosi surullinen olo, koska tiedän ettemme tule näkemään pitkään aikaan.
Enää 3 päivää. En voi uskoa tätä. 3 päivää menee hyvin nopeasti.
Mulla on läksiäis pirskeet lauantaina.
Sitä ennen toivoisin saavani nauttia mahdollisimman paljon kämppisteni seurasta.
Ps. Jos joskus hankin kissan, annan sille nimeksi Agne. Koska lupasin.
sunnuntai 9. helmikuuta 2014
Sunnuntai laiskuutta
Se, ettei mulla ole mitään aikatauluja tai velvoitteita, tuntuu...Oudolta. Jopa häiritsevältä.
En pysty rentoutumaan. Se tuntuu ajan tuhlaamiselta.
En ole "tuhlaillut aikaani" vähään aikaan. (jos lomaa ei lasketa)
En tiedä vieläkään, onko tuo ajan tuhlaus oikein vai väärin.
Tai siis, onko oikein herätä myöhään, sitten pitkittää aamupalaa monta tuntia, syödä toinen aamupala, ja sitten vain istuskella ja lukea roskalehtiä?
Nyt kello on 15:21.
En ole edes jumpannut, mikä on hyvin outoa.
Toisaalta siivosin, mutta se onkin sellainen perus juttu, aivan kuten hampaitten harjaus.
Sitten vasta olisin huolissani jos en siivoaisi. Tai pesisi hampaitani.
On mulla mielessä juttuja joita voisin tehdä, mutten tiedä että jaksanko.
Ehkä luen vain raamattua, katson tanssi ja meikki videoita ja laitan ruokaa tänään.
Hei, mahtavaa!
Tämähän on lepopäivä!
Milloin viimeksi olen viettänyt lepopäivää? (No, Thaimaassa, joka päivä... 3 viikon verran...Mutta ei, se ei ole sama asia. Mä jumppasin siellä ja olin joka päivä aktiivinen!)
Nyt pyhitän tämän lepopäivän!
Saan luvan kanssa olla saamaton, enkä suostu stressaamaan mistään.
Ehkä juuri tämän takia Jumala loi lepopäivän, jotta me ihmiset emme sekoaisi huolissamme ja kiireissämme, ja rauhoittuisimme edes yhdeksi päiväksi, emmekä tekisi mitään.
Tässä vielä raamatun kohtia kaikille stressaantuneille:
Luuk.12 (jakeet 24-31)
"Katsokaa korppeja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa, ei niillä ole vajaa eikä varastoa, ja silti Jumala ruokkii ne. Kuinka paljon arvokkaampia te olettekaan kuin linnut!
Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?
Jos siis näinkään vähäinen asia ei ole teidän vallassanne, mitä te muusta huolehditte?
Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta;: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala tuolla tavoin pukee ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin paljon ennemmin hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!
Älkää siis murehtiko, mitä söisimme tai joisimme (tai mistä ikinä murehdittekaan). Älkää sitä etsikö.
Tätä kaikkea maailman ihmiset tavoittelevat; teidän isänne kyllä tietää, että te sitä tarvitsette.
Etsikää Jumalan valtakuntaa, niin te saatte myös kaiken tämän. " (Jeesuksen sanoja)
En pysty rentoutumaan. Se tuntuu ajan tuhlaamiselta.
En ole "tuhlaillut aikaani" vähään aikaan. (jos lomaa ei lasketa)
En tiedä vieläkään, onko tuo ajan tuhlaus oikein vai väärin.
Tai siis, onko oikein herätä myöhään, sitten pitkittää aamupalaa monta tuntia, syödä toinen aamupala, ja sitten vain istuskella ja lukea roskalehtiä?
Nyt kello on 15:21.
En ole edes jumpannut, mikä on hyvin outoa.
Toisaalta siivosin, mutta se onkin sellainen perus juttu, aivan kuten hampaitten harjaus.
Sitten vasta olisin huolissani jos en siivoaisi. Tai pesisi hampaitani.
On mulla mielessä juttuja joita voisin tehdä, mutten tiedä että jaksanko.
Ehkä luen vain raamattua, katson tanssi ja meikki videoita ja laitan ruokaa tänään.
Hei, mahtavaa!
Tämähän on lepopäivä!
Milloin viimeksi olen viettänyt lepopäivää? (No, Thaimaassa, joka päivä... 3 viikon verran...Mutta ei, se ei ole sama asia. Mä jumppasin siellä ja olin joka päivä aktiivinen!)
Nyt pyhitän tämän lepopäivän!
Saan luvan kanssa olla saamaton, enkä suostu stressaamaan mistään.
Ehkä juuri tämän takia Jumala loi lepopäivän, jotta me ihmiset emme sekoaisi huolissamme ja kiireissämme, ja rauhoittuisimme edes yhdeksi päiväksi, emmekä tekisi mitään.
Tässä vielä raamatun kohtia kaikille stressaantuneille:
Luuk.12 (jakeet 24-31)
"Katsokaa korppeja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa, ei niillä ole vajaa eikä varastoa, ja silti Jumala ruokkii ne. Kuinka paljon arvokkaampia te olettekaan kuin linnut!
Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?
Jos siis näinkään vähäinen asia ei ole teidän vallassanne, mitä te muusta huolehditte?
Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta;: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala tuolla tavoin pukee ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin paljon ennemmin hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!
Älkää siis murehtiko, mitä söisimme tai joisimme (tai mistä ikinä murehdittekaan). Älkää sitä etsikö.
Tätä kaikkea maailman ihmiset tavoittelevat; teidän isänne kyllä tietää, että te sitä tarvitsette.
Etsikää Jumalan valtakuntaa, niin te saatte myös kaiken tämän. " (Jeesuksen sanoja)
perjantai 7. helmikuuta 2014
yhyy yhyy; pian Life in London on ohi.
Life in London alkaa olemaan lopuillaan.
Noin viikon päästä.
Muutan takaisin Suomeen sunnuntaina 16.2.
Tuntuisi kuitenkin ikävältä lopettaa kirjoittaminen, joten Helsingissä aloitan uuden blogin.
Uusi, koska haluan pitää tämän blogin erillisenä, Lontoo blogina.
Mikäs olisi hyvä nimi uudelle blogilleni?
Life in Helsinki? Haha. Ei pysty.
No sitä on onneksi aikaa miettiä.
Kun aloitan blogini, linkitän sen tänne, niin kaikki kiinnostuneet voi jatkaa mun ajatusteni lukemista.
Tällainen lyhyt informaatio tänne tänään.
Kirjoittelen vielä tätä blogia tämän viikon, ja sitten täytyy sanoa hyvästit Life in Londonille. </3
Noin viikon päästä.
Muutan takaisin Suomeen sunnuntaina 16.2.
Tuntuisi kuitenkin ikävältä lopettaa kirjoittaminen, joten Helsingissä aloitan uuden blogin.
Uusi, koska haluan pitää tämän blogin erillisenä, Lontoo blogina.
Mikäs olisi hyvä nimi uudelle blogilleni?
Life in Helsinki? Haha. Ei pysty.
No sitä on onneksi aikaa miettiä.
Kun aloitan blogini, linkitän sen tänne, niin kaikki kiinnostuneet voi jatkaa mun ajatusteni lukemista.
Tällainen lyhyt informaatio tänne tänään.
Kirjoittelen vielä tätä blogia tämän viikon, ja sitten täytyy sanoa hyvästit Life in Londonille. </3
maanantai 3. helmikuuta 2014
Koh Samui
(3.2.14. klo: 16.50)
Hei taas, rakas blogi, ja sen hurja määrä lukijoita!
Anteeksi etten kirjoittanut mitään 3 viikkoon.
Olin Thaimaassa.
Palasimme lauantaina takaisin Lontooseen.
Vieläkin on unirytmi ihan sekaisin, ja siksi mua on väsyttänyt tänään koko päivän.
Kerron teille nyt jotain lomastamme Thaimaassa...
Mietein, että helpointa on vain kirjoittaa suoraan päiväkirjastani, jota kirjoitin loman aikana.
Niinpä kirjoitan tänne pätkiä "lomapäiväkirjastani".
Here you go:
13.1.14 Päivä 1.
En vielä tiedä mitä ajatella Thaimaasta.
Hotelli on ihana, ja vieressä on upea ranta. Se on tähän mennessä upeinta, mitä olen täältä löytänyt.
Toisaalta, emme ole vielä päässeet näkemään paljon muuta.
Lento matka tänne oli... Hikinen.
Ei, en ajatellut niin ensimmäisessä lentokoneessa. (en ole koskaan ennen matkustanut niin hienolla lentokoneella.)
Mutta sitten oli toinen lentokone, ja kolmas, ja kaikki pysähdykset ja draamat siinä välissä...
Matka kaikkineen kesti yhden vuorokauden.
Mutta kun viimein pääsimme Koh Samuin lentokentälle, ja pääsimme ulos siitä lentokoneesta, ajattelin etten halua lähteä täältä pitkään aikaan.
Oikeastaan, se mitä mä ajattelin oli " wou tääl on lämmintä! "
Vaikka olimme uupuneita matkasta, päätimme mennä Chawengiin (suositummalle alueelle) drinkeille.
Mulle tuli (kaikista kavereiden varoituksista huolimatta) järkytyksenä kaikki ne prostituoidut sekä kulkukoirat...
No, nyt olemme taas hotellilla, ja menen pian nukkumaan.
Ihanaa olla lämpimässä maassa.
14.1.14 päivä 2.
Heräsin aamulla aaltojen ääneen, kuulin ne huoneeseeni asti. Kello oli 12.30, ja mulle tuli älytön kiire päästä rannalle. En ollut varma onko Nina ja Jim vielä heränneet, joten jätin heille lapun heidän huoneensa eteen.
Nyt istun täällä rannalla ( Bo Phut ranta), enkä voi uskoa silmiäni, miten kauniilta se näyttää. Vesi on kirkkaan turkoosia. Ihan kuin niissä matkatoimistojen mainoskuvissa. Nyt tiedän ettei ne huijaa, ja muokkaa niitä kuvia niin että vesi olisi vähän turkoosimpaa. Se on oikeasti tämän väristä!
ilta:
Hengasimme suurimman osan päivästä rannalla.
Järjestelimme myös asiat kuntoon sukellusreissuamme varten. Jännää. Pelottavaa.
Illemmalla suuntasimme skottereilla kohti chawengin keskustaa. Joo, vuokrasimme skootterit.
Kaksi skootteria. Aika halpoja.
Jim opetti mut ajamaan. Olen mä ennenkin ajanut, mutta siitä on nyt jo ainakin 4 vuotta.
No niillä vempeleillä ajaminen on helppoa tietenkin, mutta kuitenkin, matkalla keskustaa kohti (ihmeen kaupalla) onnistuin kaatumaan moponi kanssa.
Noloa.
Onneksi mopo on kuitenkin kunnossa (pieni naarmu), ja minäkin olen kunnossa (pieni naarmu), mutta sen jälkeen jännitin ajamista noin 100 kertaa enemmän.
Keskustaan päästyämme (praise the lord!) menimme shoppailemaan, Nina otti manikyyrin, ja sitten söimme ja palasimme kotiin.
Nyt olen taas rannalla. Nyt on yö.
Täällä ei ole ketään muita, miten ihanaa. Istun rantatuolissa ja katselen merta.
Päivä 4
Eilen oli Fullmoon Party.
Ne on sellaiset isot juhlat, jotka järjestetään viereisellä Koh Phangan saarella joka kuukausi, täydenkuun aikaan. Ennen bileitä onnistuin kaatumaan toisen kerran skootterillani. Huoh. Ja muutenkin oli tosi huono päivä. Bileisiin menimme järjestetyllä vene kyydillä. Huhhuh sitä kyytiä. Pieni vene joka meni kovaa vauhtia.
Sai hiukset ja meikit kyytiä, ja pelkäsin että oksentaisin. En oksentanut.
Juhlat olivat tosi iso juttu, sekä hullu ja laaduton juttu.
Noissa juhlissa sain kokea kaikista järkyttävimmät vessakokemukseni. En halua muuttaa tätä tarinaa vessatarinoiksi, mutta:
Ensimmäinen vessa johon menin ja josta maksoin, oli niin oksettava, etten lopulta pystynyt menemään sinne. En halua edes kuvailla.
Toinen vessa johon menin, oli vielä järkyttävämpi.
Nina kävi siinä vessassa ennen minua, ja palatessaan sanoi mulle että "joku on kakannut roskikseen..."
Menin sinne kuitenkin, ja jopa vilkaisin sinne roskikseen, mutta sitten näin jotain joka järkytti vielä paljon enemmän. Vessanpöntön takana nukkui iso kulkukoira.
Mietin että ei sitten yhtään huonompaa piilopaikkaa osannut tuo koira löytää?
Kysyin siltä että "koira, mitä ihmettä sä teet täällä?" Se vaan vilkaisi mua surullisesti. Nina ei ollut edes nähnyt sitä koiraa. Se koira särki mun sydämeni.
Myöhemmin me innostuttiin tanssimaan. Se oli tosi hauskaa. Rakastan rannalla tanssimista. Tanssittiin varmaan 2 tuntia hassuilla tanssityyleillämme (sekoitus Tracy Anderson jumpan liikkeitä sekä hullun ihmisen hyppimistä)... Saimme kaikki ympärillämme joko katsomaan tai tanssimaan kanssamme. hihi.
Huono tuuri kävi, kun hyppäsin vahingossa jonkun terävän kiven päälle, ja sain inhottavan haavan kahteen varpaaseen.. Nyt käveleminen hiekalla on vaikeaa. No, eiköhän se pian tästä parane.
Päivä 6
Vietin tämän päivän yksinäni. Olin päättänyt sen jo aamulla, ajatellen että nuori pari haluaa omaa aikaa.
Menin kävelylle Bo Phut rantaa pitkin, toiseen suuntaan kuin yleensä menemme. Katsos Cactus hotellilta vasemmalle päin katsottuna voi nähdä, että rantaa seuratessa vastaan tulee vähän kesymättömämpi ranta/viidakko alue. Tahdoin mennä tutkimaan sitä aluetta. Kun pääsin viidakon reunalle, jännitin vähän astua pikku polulle, joka johti metsikköön. Mulla oli pelkät bikinit päällä, ja eilen Jim juuri kertoi meille iilimato tarinoita Intian viidakoista. No, rohkaisin mieleni ja olen iloinen siitä. Ei siellä mitään matoja ollut, ja pienen kävelymatkan päästä löysin ihanan yksityisen rannan, jossa ei ollut yhtään mitään, paitsi villiä luontoa. Se oli kaunis paikka, ja oli ihanaa olla täysin yksin. Pian mun yksityinen hetkeni häirittiin, sillä paikalle saapui vanhempi Thai mies. Se jäi sitten juttelemaan mun kanssani. Jännitin vähän, koska olin keskellä ei mitään jonkun vieraan miehen kanssa. Mutta mulla on tosi vahvat vaistot ihmisistä, ja huomasin pian, ettei mies ole vaarallinen. Vainoharhaisena kuitenkin lähdin pian takaisin tutulle rannalle.
Tässä on jotain hassua, mutta Thai ihmiset tykkää musta tosi paljon. Kuinka monta kertaa olenkaan jo kuullut, erityisesti naisilta täällä, että "Oooh! You so beauutiiifuuull!!!" Varmaan olen jotenkin heidän kauneus ihanteidensa mukainen ulkonäöltäni. Hassua.
Päivä 7.
Tänään oli mukava päivä.
Meillä oli ensimmäinen sukellus oppitunti. Siihen sisältyi luokkahuoneessa videon katsomista ja papereiden täyttämistä, sekä uima-altaassa sukeltamisen harjoittelemista. Mun mielestä oli hauskaa, vaikka olikin vähän pitkä päivä. Nina ei ollut niin innoissaan.
Kuitenkin, oppituntien jälkeen menimme kävelylle.
Kävelimme koko bo phut rannan toiseen päähän, sitten kierreltiin Fishermans villagessa ja menimme syömään. Sitten palasimme takaisin hotellillemme: Cactusiin, ja menimme hotellin baariin pelaamaan biljardia.Voitin yhden pelin ja Jim yhden.
Tykkään illoista ja aamuista. Aamulla on koko päivä edessä, ja aurinko paistaa ihanasti. Voi mennä kahville läheiseen Saksalaiseen rantakahvilaan, tai aamupalalle vähän pidemmälle, mutta edullisemmin.
(kuvassa saksalaisen kahvilan cappuccino)
Yleensä tykkään hengailla rannalla pari tuntia ennen aamupalaa.
Illalla taas on ihanan rentoa kun tietää että milloin vain voi mennä nukkumaan. Ei kiirettä. Ja voi tehdä juttuja yksinään, kuten kirjoittaa päiväkirjaa baarissa Jasmine teen kera. Niinkuin teen juuri nyttenkin.
Päivä 11.
En voi uskoa, että olemme olleet täällä jo 10 päivää!!!
Tuntuu että yksi viikko olisi melkein hukkaan heitetty. On ollut aika pilvistä ja välillä sateistakin. Emme ole poistuneet Bo Phut rannalta, ja on ollut ärsyttäviä riitoja.
Joo, kuulimme että tällaiset säät Thaimaassa, tammikuussa, on hyvin harvinaista. Näin pilvistä ja sateista ei ole ollut sitten 10 vuoteen. Onpas onnekas olo, kun satuttiin just nyt tulemaan tänne, kun on yllättävän sateista. No... Yritän olla positiivinen. Sentään me ollaan Thaimaassa sateessa, eikä Englannissa, kylmässä sateessa.
Huomenna on taas sukellusta tiedossa, vaiko ylihuomenna?
Pitäisi olla myös kivoja ilmoja...
Päivä 12.
Tänään on aurinkoista, jee!
Tänään harjoittelimme taas sukeltamista altaassa.
Sukeltelun jälkeen menimme Jimmyn kanssa ajelulle vesiskootterilla. Nina vahti sillä välillä tavaroitamme rannalla ja murheti meidän peräämme.
Huh, tuo ajelu oli virhe. Ei enää ikinä.
Jim ajoi niin lujaa... Ja onnistuttiin vielä molemmat lentämään vesiskootterin kyydistä. Tietenkin satutin taas itseni, kun kerran olen päässyt näissä onnettomuuksissa vauhtiin. Kylki on vähän arka kun lensin vauhdilla veteen, ja jaloissa uusia mustelmia, Jee! (vanhat mustelmat olivatkin jo haalenneet, oli aikakin saada uusia.)
Nyt mulla tosissaan on ikuiset traumat kaikenlaisista skoottereista.
Päivä13
Tänään heräsimme aikaisin, ja lähdimme sukellusmatkalle, toiselle saarelle (Koh Tao.).
Lähdimme matkaan veneellä, joka oli täynnä sukeltajia.
Koh Tao on älyttömän kaunis saari. Emme me paljoa nähneet sitä, muuten kuin sen rannan, josta lähdimme sukeltelemaan. Niin, lähdimme kirjaimellisesti kävellen rannasta veteen.
Kyllä mua vähän jännitti, koska niissä allasharjoituksissa mun oli välillä vaikea rauhoittaa itseäni veden alla. Ja se on sukeltamisessa tosi tärkeää, että osaa rauhoittua ja hengittää syvään.
Pian sain huomata, että meressä se on ihan eri juttu. Ensin snorklailimme hetken, ja katselimme kirkkaassa vedessä kaikenlaisia värikkäitä kaloja. Sitten sukelsimme, ja lähdimme pikkuhiljaa menemään syvämmälle, kiertämään korallia.
Vedessä rauhoittuminen onnistui minulta hyvin meressä!
Meren alainen elämä oli niin kaunista ja lumoavaa, että ihan unohdin kaikki pelkoni.
Se oli ihan niinkuin toinen maailma. Ulkoavaruus.
Sukelsimme tänään 3 kertaa noin 12 metriin.
Nina ei halunnut osallistua syvälle sukeltamiseen. Niinpä hän sai oman sukellusvalvojan, jonka kanssa hän snorklaili ja sukelsi noin 5 metrin syvyyteen. Mutta Nina sai ikuiset traumat, kun tämä valvoja ei ollut niin cool, ja oli myöskin perverssi. Niinpä Nina ei aio osallistua huomiseen sukellusreissuun. (en selitä tästä enempää koska en ole pyytänyt Ninalta lupaa kertoa koko tarinaa...)
(matkalla Koh Tao saarelle)
Päivä 14.
Tänään oli viimeinen sukelluspäivä. Eilen sukelsimme vain 12 metriin, tänään 18 metriin!
Tämän päivän kokemus ei ollut mielestäni yhtä hauska kuin eilisen.
Tähän vaikuttaa vain se, että tänään lähdimme sukeltamaan keskeltä merta, jossa oli aika isot aallot.
En ole koskaan ennen ollut merisairas, eikä Jim myöskään, mutta tämän reissun aikana me molemmat oksensimme. Yöh. Minä oksensin yhden kinkku-juusto-voileivän verran, ja Jim oksensi, no, luultavasti kaikki tämän päivän ja eilisenkin ruuat.
Mutta vaikka meillä oli huono olo veneessä, ja meren pinnalla uiskennellessa, kun sukelsimme syvälle, huono olo katosi. Jälleen kerran upea kokemus, mutta vähän sumeampi, koska meri oli vähän villi niin näkyvyys ei ollut niin hyvä. Melkein hukkasimme Jimmyn mereen. Heh.
Anyway, nyt se on ohi, ja olen tosi iloinen, että sain kokea tämän.
Viimeinen päivä:
Heräsin tänä aamuna lintujen lauluun ja auringon paisteeseen... Ja oksentamiseen.
Ruokamyrkytys?
Miten huono tuuri voi olla?
Mulla oli suunnitelmia tälle päivälle hei, tämä on meidän viimeinen päivä!
Jouduin aamulla huonovointisena muuttamaan tavarani toiseen hotelliin Ninan ja Jimmyn huoneeseen, en jaksa selittää. Tuo kuului suunnitelmaan, että viimeisen päivän asun heidän kanssaan hienossa hotellissa.
Voin sanoa, että tuo ei ollut ihana kokemus. Raahata isoa matkalaukkua toiseen hotelliin oksennus kurkussa.
Kaiken lisäksi oli raivostuttavan kaunis ilma. Tämä oli mun viimeinen mahdollisuus ruskettua.
Tässä taas yksi juttu lisää "onnettomuus listaani".
Onnetomuuslista:
-ensimmäinen skootterilla kaatuminen
-toinen skootterilla kaatuminen
-ensimmäinen ranta-tanssi-jalka- onnettomuus
-toinen ranta-tanssi-jalka-onnettomuus (kyllä.)
-vesiskootterilla kaatuminen
-kaksi päivää kestävä flunssa
-Ensimmäinen auringossa palaminen
-toinen auringossa palaminen
-kaikki ne hiton hyttyset jotka tykkäsi vain minusta.
-meripahoinvointi
-ruokamyrkytys (tai joku pöpö)
Kaikki tämä vain 3 viikon sisällä.
Mutta kaikista näistä onnettomuuksista huolimatta loma on ollut huippu! Ehkä paras loma ikinä!
Oli draamaa ja oli onnettomuuksia, mutta miten mahtava loma!!!!!!!
En aio tylsistyttää teitä paluumatkasta. Tai no, sen verran että Jim sai mun tautini lentokoneessa, ja oksensi kolme pussillista. Nam.
Hei taas, rakas blogi, ja sen hurja määrä lukijoita!
Anteeksi etten kirjoittanut mitään 3 viikkoon.
Olin Thaimaassa.
Palasimme lauantaina takaisin Lontooseen.
Vieläkin on unirytmi ihan sekaisin, ja siksi mua on väsyttänyt tänään koko päivän.
Kerron teille nyt jotain lomastamme Thaimaassa...
Mietein, että helpointa on vain kirjoittaa suoraan päiväkirjastani, jota kirjoitin loman aikana.
Niinpä kirjoitan tänne pätkiä "lomapäiväkirjastani".
Here you go:
13.1.14 Päivä 1.
En vielä tiedä mitä ajatella Thaimaasta.
Hotelli on ihana, ja vieressä on upea ranta. Se on tähän mennessä upeinta, mitä olen täältä löytänyt.
Toisaalta, emme ole vielä päässeet näkemään paljon muuta.
Lento matka tänne oli... Hikinen.
Ei, en ajatellut niin ensimmäisessä lentokoneessa. (en ole koskaan ennen matkustanut niin hienolla lentokoneella.)
Mutta sitten oli toinen lentokone, ja kolmas, ja kaikki pysähdykset ja draamat siinä välissä...
Matka kaikkineen kesti yhden vuorokauden.
Mutta kun viimein pääsimme Koh Samuin lentokentälle, ja pääsimme ulos siitä lentokoneesta, ajattelin etten halua lähteä täältä pitkään aikaan.
Oikeastaan, se mitä mä ajattelin oli " wou tääl on lämmintä! "
Vaikka olimme uupuneita matkasta, päätimme mennä Chawengiin (suositummalle alueelle) drinkeille.
Mulle tuli (kaikista kavereiden varoituksista huolimatta) järkytyksenä kaikki ne prostituoidut sekä kulkukoirat...
No, nyt olemme taas hotellilla, ja menen pian nukkumaan.
Ihanaa olla lämpimässä maassa.
14.1.14 päivä 2.
Heräsin aamulla aaltojen ääneen, kuulin ne huoneeseeni asti. Kello oli 12.30, ja mulle tuli älytön kiire päästä rannalle. En ollut varma onko Nina ja Jim vielä heränneet, joten jätin heille lapun heidän huoneensa eteen.
Nyt istun täällä rannalla ( Bo Phut ranta), enkä voi uskoa silmiäni, miten kauniilta se näyttää. Vesi on kirkkaan turkoosia. Ihan kuin niissä matkatoimistojen mainoskuvissa. Nyt tiedän ettei ne huijaa, ja muokkaa niitä kuvia niin että vesi olisi vähän turkoosimpaa. Se on oikeasti tämän väristä!
ilta:
Hengasimme suurimman osan päivästä rannalla.
Järjestelimme myös asiat kuntoon sukellusreissuamme varten. Jännää. Pelottavaa.
Illemmalla suuntasimme skottereilla kohti chawengin keskustaa. Joo, vuokrasimme skootterit.
Kaksi skootteria. Aika halpoja.
Jim opetti mut ajamaan. Olen mä ennenkin ajanut, mutta siitä on nyt jo ainakin 4 vuotta.
No niillä vempeleillä ajaminen on helppoa tietenkin, mutta kuitenkin, matkalla keskustaa kohti (ihmeen kaupalla) onnistuin kaatumaan moponi kanssa.
Noloa.
Onneksi mopo on kuitenkin kunnossa (pieni naarmu), ja minäkin olen kunnossa (pieni naarmu), mutta sen jälkeen jännitin ajamista noin 100 kertaa enemmän.
Keskustaan päästyämme (praise the lord!) menimme shoppailemaan, Nina otti manikyyrin, ja sitten söimme ja palasimme kotiin.
Nyt olen taas rannalla. Nyt on yö.
Täällä ei ole ketään muita, miten ihanaa. Istun rantatuolissa ja katselen merta.
Päivä 4
Eilen oli Fullmoon Party.
Ne on sellaiset isot juhlat, jotka järjestetään viereisellä Koh Phangan saarella joka kuukausi, täydenkuun aikaan. Ennen bileitä onnistuin kaatumaan toisen kerran skootterillani. Huoh. Ja muutenkin oli tosi huono päivä. Bileisiin menimme järjestetyllä vene kyydillä. Huhhuh sitä kyytiä. Pieni vene joka meni kovaa vauhtia.
Sai hiukset ja meikit kyytiä, ja pelkäsin että oksentaisin. En oksentanut.
Juhlat olivat tosi iso juttu, sekä hullu ja laaduton juttu.
Noissa juhlissa sain kokea kaikista järkyttävimmät vessakokemukseni. En halua muuttaa tätä tarinaa vessatarinoiksi, mutta:
Ensimmäinen vessa johon menin ja josta maksoin, oli niin oksettava, etten lopulta pystynyt menemään sinne. En halua edes kuvailla.
Toinen vessa johon menin, oli vielä järkyttävämpi.
Nina kävi siinä vessassa ennen minua, ja palatessaan sanoi mulle että "joku on kakannut roskikseen..."
Menin sinne kuitenkin, ja jopa vilkaisin sinne roskikseen, mutta sitten näin jotain joka järkytti vielä paljon enemmän. Vessanpöntön takana nukkui iso kulkukoira.
Mietin että ei sitten yhtään huonompaa piilopaikkaa osannut tuo koira löytää?
Kysyin siltä että "koira, mitä ihmettä sä teet täällä?" Se vaan vilkaisi mua surullisesti. Nina ei ollut edes nähnyt sitä koiraa. Se koira särki mun sydämeni.
Myöhemmin me innostuttiin tanssimaan. Se oli tosi hauskaa. Rakastan rannalla tanssimista. Tanssittiin varmaan 2 tuntia hassuilla tanssityyleillämme (sekoitus Tracy Anderson jumpan liikkeitä sekä hullun ihmisen hyppimistä)... Saimme kaikki ympärillämme joko katsomaan tai tanssimaan kanssamme. hihi.
Huono tuuri kävi, kun hyppäsin vahingossa jonkun terävän kiven päälle, ja sain inhottavan haavan kahteen varpaaseen.. Nyt käveleminen hiekalla on vaikeaa. No, eiköhän se pian tästä parane.
Päivä 6
Vietin tämän päivän yksinäni. Olin päättänyt sen jo aamulla, ajatellen että nuori pari haluaa omaa aikaa.
Menin kävelylle Bo Phut rantaa pitkin, toiseen suuntaan kuin yleensä menemme. Katsos Cactus hotellilta vasemmalle päin katsottuna voi nähdä, että rantaa seuratessa vastaan tulee vähän kesymättömämpi ranta/viidakko alue. Tahdoin mennä tutkimaan sitä aluetta. Kun pääsin viidakon reunalle, jännitin vähän astua pikku polulle, joka johti metsikköön. Mulla oli pelkät bikinit päällä, ja eilen Jim juuri kertoi meille iilimato tarinoita Intian viidakoista. No, rohkaisin mieleni ja olen iloinen siitä. Ei siellä mitään matoja ollut, ja pienen kävelymatkan päästä löysin ihanan yksityisen rannan, jossa ei ollut yhtään mitään, paitsi villiä luontoa. Se oli kaunis paikka, ja oli ihanaa olla täysin yksin. Pian mun yksityinen hetkeni häirittiin, sillä paikalle saapui vanhempi Thai mies. Se jäi sitten juttelemaan mun kanssani. Jännitin vähän, koska olin keskellä ei mitään jonkun vieraan miehen kanssa. Mutta mulla on tosi vahvat vaistot ihmisistä, ja huomasin pian, ettei mies ole vaarallinen. Vainoharhaisena kuitenkin lähdin pian takaisin tutulle rannalle.
Tässä on jotain hassua, mutta Thai ihmiset tykkää musta tosi paljon. Kuinka monta kertaa olenkaan jo kuullut, erityisesti naisilta täällä, että "Oooh! You so beauutiiifuuull!!!" Varmaan olen jotenkin heidän kauneus ihanteidensa mukainen ulkonäöltäni. Hassua.
Päivä 7.
Tänään oli mukava päivä.
Meillä oli ensimmäinen sukellus oppitunti. Siihen sisältyi luokkahuoneessa videon katsomista ja papereiden täyttämistä, sekä uima-altaassa sukeltamisen harjoittelemista. Mun mielestä oli hauskaa, vaikka olikin vähän pitkä päivä. Nina ei ollut niin innoissaan.
Kuitenkin, oppituntien jälkeen menimme kävelylle.
Kävelimme koko bo phut rannan toiseen päähän, sitten kierreltiin Fishermans villagessa ja menimme syömään. Sitten palasimme takaisin hotellillemme: Cactusiin, ja menimme hotellin baariin pelaamaan biljardia.Voitin yhden pelin ja Jim yhden.
Tykkään illoista ja aamuista. Aamulla on koko päivä edessä, ja aurinko paistaa ihanasti. Voi mennä kahville läheiseen Saksalaiseen rantakahvilaan, tai aamupalalle vähän pidemmälle, mutta edullisemmin.
(kuvassa saksalaisen kahvilan cappuccino)
Yleensä tykkään hengailla rannalla pari tuntia ennen aamupalaa.
Illalla taas on ihanan rentoa kun tietää että milloin vain voi mennä nukkumaan. Ei kiirettä. Ja voi tehdä juttuja yksinään, kuten kirjoittaa päiväkirjaa baarissa Jasmine teen kera. Niinkuin teen juuri nyttenkin.
Päivä 11.
En voi uskoa, että olemme olleet täällä jo 10 päivää!!!
Tuntuu että yksi viikko olisi melkein hukkaan heitetty. On ollut aika pilvistä ja välillä sateistakin. Emme ole poistuneet Bo Phut rannalta, ja on ollut ärsyttäviä riitoja.
Joo, kuulimme että tällaiset säät Thaimaassa, tammikuussa, on hyvin harvinaista. Näin pilvistä ja sateista ei ole ollut sitten 10 vuoteen. Onpas onnekas olo, kun satuttiin just nyt tulemaan tänne, kun on yllättävän sateista. No... Yritän olla positiivinen. Sentään me ollaan Thaimaassa sateessa, eikä Englannissa, kylmässä sateessa.
Huomenna on taas sukellusta tiedossa, vaiko ylihuomenna?
Pitäisi olla myös kivoja ilmoja...
Päivä 12.
Tänään on aurinkoista, jee!
Tänään harjoittelimme taas sukeltamista altaassa.
Sukeltelun jälkeen menimme Jimmyn kanssa ajelulle vesiskootterilla. Nina vahti sillä välillä tavaroitamme rannalla ja murheti meidän peräämme.
Huh, tuo ajelu oli virhe. Ei enää ikinä.
Jim ajoi niin lujaa... Ja onnistuttiin vielä molemmat lentämään vesiskootterin kyydistä. Tietenkin satutin taas itseni, kun kerran olen päässyt näissä onnettomuuksissa vauhtiin. Kylki on vähän arka kun lensin vauhdilla veteen, ja jaloissa uusia mustelmia, Jee! (vanhat mustelmat olivatkin jo haalenneet, oli aikakin saada uusia.)
Nyt mulla tosissaan on ikuiset traumat kaikenlaisista skoottereista.
Päivä13
Tänään heräsimme aikaisin, ja lähdimme sukellusmatkalle, toiselle saarelle (Koh Tao.).
Lähdimme matkaan veneellä, joka oli täynnä sukeltajia.
Koh Tao on älyttömän kaunis saari. Emme me paljoa nähneet sitä, muuten kuin sen rannan, josta lähdimme sukeltelemaan. Niin, lähdimme kirjaimellisesti kävellen rannasta veteen.
Kyllä mua vähän jännitti, koska niissä allasharjoituksissa mun oli välillä vaikea rauhoittaa itseäni veden alla. Ja se on sukeltamisessa tosi tärkeää, että osaa rauhoittua ja hengittää syvään.
Pian sain huomata, että meressä se on ihan eri juttu. Ensin snorklailimme hetken, ja katselimme kirkkaassa vedessä kaikenlaisia värikkäitä kaloja. Sitten sukelsimme, ja lähdimme pikkuhiljaa menemään syvämmälle, kiertämään korallia.
Vedessä rauhoittuminen onnistui minulta hyvin meressä!
Meren alainen elämä oli niin kaunista ja lumoavaa, että ihan unohdin kaikki pelkoni.
Se oli ihan niinkuin toinen maailma. Ulkoavaruus.
Sukelsimme tänään 3 kertaa noin 12 metriin.
Nina ei halunnut osallistua syvälle sukeltamiseen. Niinpä hän sai oman sukellusvalvojan, jonka kanssa hän snorklaili ja sukelsi noin 5 metrin syvyyteen. Mutta Nina sai ikuiset traumat, kun tämä valvoja ei ollut niin cool, ja oli myöskin perverssi. Niinpä Nina ei aio osallistua huomiseen sukellusreissuun. (en selitä tästä enempää koska en ole pyytänyt Ninalta lupaa kertoa koko tarinaa...)
(matkalla Koh Tao saarelle)
Päivä 14.
Tänään oli viimeinen sukelluspäivä. Eilen sukelsimme vain 12 metriin, tänään 18 metriin!
Tämän päivän kokemus ei ollut mielestäni yhtä hauska kuin eilisen.
Tähän vaikuttaa vain se, että tänään lähdimme sukeltamaan keskeltä merta, jossa oli aika isot aallot.
En ole koskaan ennen ollut merisairas, eikä Jim myöskään, mutta tämän reissun aikana me molemmat oksensimme. Yöh. Minä oksensin yhden kinkku-juusto-voileivän verran, ja Jim oksensi, no, luultavasti kaikki tämän päivän ja eilisenkin ruuat.
Mutta vaikka meillä oli huono olo veneessä, ja meren pinnalla uiskennellessa, kun sukelsimme syvälle, huono olo katosi. Jälleen kerran upea kokemus, mutta vähän sumeampi, koska meri oli vähän villi niin näkyvyys ei ollut niin hyvä. Melkein hukkasimme Jimmyn mereen. Heh.
Anyway, nyt se on ohi, ja olen tosi iloinen, että sain kokea tämän.
Viimeinen päivä:
Heräsin tänä aamuna lintujen lauluun ja auringon paisteeseen... Ja oksentamiseen.
Ruokamyrkytys?
Miten huono tuuri voi olla?
Mulla oli suunnitelmia tälle päivälle hei, tämä on meidän viimeinen päivä!
Jouduin aamulla huonovointisena muuttamaan tavarani toiseen hotelliin Ninan ja Jimmyn huoneeseen, en jaksa selittää. Tuo kuului suunnitelmaan, että viimeisen päivän asun heidän kanssaan hienossa hotellissa.
Voin sanoa, että tuo ei ollut ihana kokemus. Raahata isoa matkalaukkua toiseen hotelliin oksennus kurkussa.
Kaiken lisäksi oli raivostuttavan kaunis ilma. Tämä oli mun viimeinen mahdollisuus ruskettua.
Tässä taas yksi juttu lisää "onnettomuus listaani".
Onnetomuuslista:
-ensimmäinen skootterilla kaatuminen
-toinen skootterilla kaatuminen
-ensimmäinen ranta-tanssi-jalka- onnettomuus
-toinen ranta-tanssi-jalka-onnettomuus (kyllä.)
-vesiskootterilla kaatuminen
-kaksi päivää kestävä flunssa
-Ensimmäinen auringossa palaminen
-toinen auringossa palaminen
-kaikki ne hiton hyttyset jotka tykkäsi vain minusta.
-meripahoinvointi
-ruokamyrkytys (tai joku pöpö)
Kaikki tämä vain 3 viikon sisällä.
Mutta kaikista näistä onnettomuuksista huolimatta loma on ollut huippu! Ehkä paras loma ikinä!
Oli draamaa ja oli onnettomuuksia, mutta miten mahtava loma!!!!!!!
En aio tylsistyttää teitä paluumatkasta. Tai no, sen verran että Jim sai mun tautini lentokoneessa, ja oksensi kolme pussillista. Nam.
perjantai 10. tammikuuta 2014
Wuhuu
Jee!
Mun ei enää ikinä tarvi työskennellä Drunken Monkeyssä!
Ja huomenna me mennään Thaimaaseen pitkälle lomalle!
Elämä on ihanaa. <3
Tuntuu tosi epätodelliselta myös tietää,että muutan pian takaisin Suomeen.
Se tuntuu samaan aikaan mukavalta ja surulliselta.
Suomi on mukava maa. Ihanan rauhallinen.
Ihmiset ei tunnu olevan liian kiireisiä. Ja ihmisiä ei ole liikaa.
Suomi on luotettava ja turvallinen.
Suomessa on täydellistä tappaa aikaa (töiden ja opiskelun lisäksi) kaikkeen luomiseen. Taiteeseen.
Olo on silti surullinen.
Sanoin jo hyvästit ystävilleni. Lidiyan tapasin toissa iltana.
Lidiyaa tulee tosi ikävä. Hän on niin fiksu tyttö. Kuin pikkusisko.
Hyvästejä en ole vielä sanonut kämppiksilleni, mutta sitä en tahdo edes vielä ajatella. Muuten alan itkemään.
Mun ei enää ikinä tarvi työskennellä Drunken Monkeyssä!
Ja huomenna me mennään Thaimaaseen pitkälle lomalle!
Elämä on ihanaa. <3
Tuntuu tosi epätodelliselta myös tietää,että muutan pian takaisin Suomeen.
Se tuntuu samaan aikaan mukavalta ja surulliselta.
Suomi on mukava maa. Ihanan rauhallinen.
Ihmiset ei tunnu olevan liian kiireisiä. Ja ihmisiä ei ole liikaa.
Suomi on luotettava ja turvallinen.
Suomessa on täydellistä tappaa aikaa (töiden ja opiskelun lisäksi) kaikkeen luomiseen. Taiteeseen.
Olo on silti surullinen.
Sanoin jo hyvästit ystävilleni. Lidiyan tapasin toissa iltana.
Lidiyaa tulee tosi ikävä. Hän on niin fiksu tyttö. Kuin pikkusisko.
Hyvästejä en ole vielä sanonut kämppiksilleni, mutta sitä en tahdo edes vielä ajatella. Muuten alan itkemään.
torstai 9. tammikuuta 2014
Goodbye Drunken monkey.
Tänään oli mn viimeinen työpäivä.
Työpäivä oli ihan hirveä. :D
Töiden jälkeen oli mun läksiäis juhlat. Oli ihan jees. Aika mun tyyliset, ei liian villit.
Sain lahjaksi upean punaisen huivin Thaimaan temppeleitä varten, sekä lounas boksin jossa lukee "my very healthy snack"
Lahjojen perusteella he tuntevat mut.
Muuten läksiäis bileet oli vähän tylsät (suoraan sanottuna), mutta Martina pelasti ne juhlat.
Marti on oikeasti aidosti surullinen siitä että lähden.
En lähtenyt bileistä ensimmäisenä, kuten yleensä. Ajattelin että "kerran nää on mun läksiäis juhlat, mä en voi olla ensimmäinen joka lähtee. Hehe.
Nyt olen yö bussissa, matkalla kotiin päin.
Mietin tässä että onkohan tämä mun viho viimeinen Lontoo-yöbussi-kokemus?
Nääh, tuskin.
Surumielinen olo silti.
Työpäivä oli ihan hirveä. :D
Töiden jälkeen oli mun läksiäis juhlat. Oli ihan jees. Aika mun tyyliset, ei liian villit.
Sain lahjaksi upean punaisen huivin Thaimaan temppeleitä varten, sekä lounas boksin jossa lukee "my very healthy snack"
Lahjojen perusteella he tuntevat mut.
Muuten läksiäis bileet oli vähän tylsät (suoraan sanottuna), mutta Martina pelasti ne juhlat.
Marti on oikeasti aidosti surullinen siitä että lähden.
En lähtenyt bileistä ensimmäisenä, kuten yleensä. Ajattelin että "kerran nää on mun läksiäis juhlat, mä en voi olla ensimmäinen joka lähtee. Hehe.
Nyt olen yö bussissa, matkalla kotiin päin.
Mietin tässä että onkohan tämä mun viho viimeinen Lontoo-yöbussi-kokemus?
Nääh, tuskin.
Surumielinen olo silti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)